Palveluni

Energiat tuovat helpotusta minkälaisiin asioihin tahansa. Ne voivat tuoda terveyttä tai helpotusta sairauden kanssa elämiseen. Niillä voi parantaa ihmisten välisiä suhteita, negatiivisia tunteita, vanhoja uskomuksia tai haitallisia ajatusmalleja. Niillä voi puhdistaa kodin tai muun rakennuksen tunnelmaa ja ilmapiiriä. Energiahoitoa voi tehdä kaiken ikäisille, myös eläimille ja luonnolle.

Olen Reiki Master eli käynyt kolme reikikoulutusta saavuttaen näin opettaja- eli mestaritason. Kaiken tekemäni hoidon pääpaino on siis reikissä, mutta hoitoa tehdessäni tutkin myös varvulla hoidettavan sekä hänen kotinsa energiat ja tarpeen mukaan hoidan ne Esko Jalkasen menetelmiä käyttäen. Saatan myös pyytää enkeleitä, erityisesti arkkienkeleitä avuksi hoitoon, jos katson sen tarpeelliseksi.

Harjoittelen parhaillaan tarotkorttien käyttöä, joten halutessasi voin tehdä pienen tarottulkinnan.

Koska reiki on pääasiallinen menetelmäni, tässä alla hieman lisätietoa tästä arvokkaasta perinteestä.

Reiki

Ki on universaalia elämänenergiaa, jota esimerkiksi sanskritissa kutsutaan pranaksi, Kiinassa chiksi. Reiki on tämän energian välittämisen tapa. Ki on kaikkialla ympärillämme; puissa, vedessä, kukissa, tuulessa. Reikin lähtökohtana on ajatus siitä, että hoidettavassa oleva elämänenergia ei virtaa vapaasti energiakehossa olevien tukosten vuoksi. Reikihoitaja välittää käsiensä kautta hoidettavaan elämänenergiaa ja sulattaa näitä tukoksia tasapainottaen näin hoidettavan energioita ja energiakehoa. Meissä siis on fyysisen kehomme lisäksi myös energiakeho, jota hoitamalla pystymme vaikuttamaan myös fyysiseen kehoon. 

Koska ihminen on sekä fyysinen että henkinen olento, reiki tasapainottaa sekä mieltä että kehoa. Energialääketieteen mukaan suurin osa sairauksista johtuu henkisistä ongelmista. Kauna ja katkeruus voivat aiheuttaa erilaisia sydänsairauksia, turvattomuuden tunne masennusta ja huono itsetunto vatsavaivoja ja niin edelleen. Reiki sulattaa pois haitallisia henkisiä kuonia, mikä taas hoitaa fyysisessä kehossa olevia sairauksia. Reiki siis eheyttää kokonaisvaltaisesti sielun ja ruumiin.

Reikihoitoon ei kuitenkaan kannata lähteä ensisijaisesti hakemaan apua johonkin tiettyyn sairauteen, vaan enemmänkin henkistä voimaa, tasapainoa ja jaksamista sairauden uuvuttamalle mielelle tai rankkojen lääketieteellisten hoitojen ohelle voimia antamaan. Reiki on parhaimmillaan henkisen kehityksen väline, apu kasvuun ja hoidot tukevat vahvasti tätä prosessia.

Pala reikin historiaa

Japanilainen opettaja Mikao Usui (1865-1926) vastaanotti kyvyn reikiin, sen symbolit sekä taidon vihkiä muita reikin käyttöön meditoidessaan Kurama-vuorella Kioton kupeessa. Itse reikin sanotaan kuitenkin olevan tuhansia vuosia vanha hoitomuoto, jonka Usui yksinkertaisesti elvytti. Reiki on mahdollisesti ollut käytössämme jo sumerien kulttuurissa, muinaisessa Egyptissä sekä Tiibetissä. Mikao Usui aloitti Usui Shiki Ryoho Gakkai -organisaation reikihoitajien ja Reiki Mastereiden kouluttamiseksi.